Siilinjärven 4H-yhdistys

4H antaa lapsille ja nuorille mahdollisuuden löytää omat vahvuutensa tekemällä oppien. Luomme harrastuksen kautta turvallisen ja vastuullisen polun aktiiviseen ja kestävään elämäntapaan, työelämään ja yrittäjyyteen. Toimimme sen puolesta, ettei yksikään lapsi tai nuori jäisi syrjään yhteiskunnasta.

Siilinjärven 4H-yhdistys on perustettu vuonna 1970 ja toimihenkilöt vuosien varrella ovat yhdistysurallaan tehneet hyvää työtä. 

Myös viime vuodet yhdistyksen historiassa ovat olleet kasvun ja kehityksen aikaa. 

Hieno saavutus vuonna 2018 oli, kun hankkeemme Arvo&Lahja sai vuoden Leader-teko palkinnon. Muita isoja askelia otettiin, kun yhdistys muutti idylliseen Harjamäen kivinavettaan, nuoret 4H-yrittäjät toimivat kulttuurikahviossa, päiväleiritoiminnan tarpeeseen pystyttiin vastaamaan ja nuorten omat ideat muuttuivat aktiivikseksi toiminnaksi.  

Tulevaisuudessa yhdistyksen laadukas perustoiminta, hanketyö ja yhdistysten välinen yhteistyö luovat hyvän pohjan toimia. Tervetuloa tekemään kanssamme 4H-työtä!

Ota yhteyttä

Yhteydenottolomake

Myllyharjuntie 13 | 71870 Harjamäki

Toiminnanjohtaja Päivi Partanen

Toimistotyöntekijä Mari Vehniäinen

040 824 5301

siilinjarvi.4h@dnainternet.net

Yhteydenotto